25.9.2011

Lämpimäisiä

Muhkea unkarilainen maalaisleipä katosi viikonloppuna nälkäisiin suihin, joten pyöräytin alkuviikon aamukahville ja iltateelle sämpylöitä.

Taikinassa vehnäjauhoja, Kuidukas -lesesosta, rouhittuja cashew-pähkinöitä sekä reilua Tummaa Muscovado-sokeria, oliiviöljyä, suolaa, hiivaa, vettä.


Talkooiltain tarinoita..

Syyskuun loppupuolella oli aika saada Hyrylän-Rauman mummin koti kuntoon - muuton jälkeenhän moni asia jää odottamaan hetkeään ja uusia tarpeita aina ilmestyy tuossa tilanteessa.
Siispä kynnelle kykenevät sukulaiset kokoontuivat mummille ja pistivät tuulemaan! Runsaassa kahdessa tunnissa  paikkansa löysivät niin lamput katossa, matot lattialla, ryijy seinällä ja vuodevaatteet hyllyillään kuin lukemattomat muut esineet.
Talkooväkeä kestittiin paikan päällä virvokkeilla ja pikkusuolaisella Mummi halusi tarjota apujoukolle myös kunnon aterian, jonka me taas halusimme valmistaa. Varsinainen talkoolounas syötiin tilanpuutteen johdosta meillä kotona unkarilaisissa tunnelmissa.
Tarjolla oli pitkään haudutettua gulassia, unkarilaista maalaisleipää ja jälkiruoaksi Somlói galuskaa.




Unkarilainen maalaisleipä
Sekoita kahteen desiin kädenlämpöistä vettä 50 g tuorehiivaa. Sekoita siihen 450 g vehnäjauhoja ja vaivaa kovaksi taikinaksi. Peitä liinalla ja anna nousta yön yli. Sitten sekoita taikinaan 5 dl haaleaa vettä ja 600 g vehnäjauhoja, mausta suolalla ja vaivaa 15 minuuttia. Ripottele päälle vähän vehnäjauhoja ja vaivaa niin, että hiilihydraatti poistuu ja taikina saa happea. Peitä liinalla ja anna nousta tunti. Muotoile leipä jauhotetulle uunipellille, voitele vedellä ja anna nousta lämpimässä paikassa 40 minuuttia. Voitele taas vedellä, ja tee muutama viilto taikinan pintaan.
Kuumenna uuni 220 asteeseen, ja laita uunin pohjalle vettä pienessä astiassa. Paista leipää ensin kahdenkymmenen minuutin ajan, sitten laske lämpö 160 asteeseen ja anna paistua vielä 30 minuuttia.
Ota leipä ritilän päälle jäähtymään (jotta ylim. höyry poistuu) ja voitele heti vedellä.






Gulyás (gulassi) 12 hengelle
900 g naudan paistia
300 g porsaan ulkofileétä
200 g savustettua sian sivua
70 g voita
1,5 l lihalientä (kaksi liemikuutiota)
1 kg jauhoisia perunoita
4 isoa sipulia
5 suippopaprikaa tai 4 "peruspaprikaa"
5-6 tomaattia
maustekuulaan mustapippuria, maustepippuria, korianterinsiemeniä ja kuminaa
varsiselleriä
porkkanaa
tulista paprikajauhoa ruokalusikallinen
mietoa paprikajauhoa maun mukaan, kuitenkin noin kahvi - teekupillinen

Pyöritä annospaloiksi leikatut lihat runsaassa paprikajauheessa. Paista pilkotuista siansivusta ja sipuleista pohja isossa kattissa (7-10 l). Nosta höyste pois hetkeksi mutta jätä siansivusta tullut rasva, lisää voi, ruskista ja lisää lihat pikkuhiljaa (kattilan pohja ei saa jäähtyä liikaa ruskistettaessa lihaa). Heitä sipuli-siansivuhöystä takaisin kattilaan. Lisää suolaa ja pippuria. Kaada kattilaan kiehaututettu lihaliemi ja vähennä läpö puoleenväliin. Lisää pilkotut paprikat, tomaatit, sellerit ja porkkanat. Lisää nyt paprikajauheet ja maustekuula, laita kansi rakoselleen ja jätä hautumaan miedolle lämmölle noin 3,5 tunniksi. Sitten tarkista mausteet ja suola, lisää lohkotut perunat ja anna niiden kypsyä runsaan tunnin ajan. Jauhoinen peruna hajoaa mukavasti liemeen ja tekee siitä sakeampaa. Tällainen ruoka on tyypillisesti vielä parempaa seuraavana päivänä!



Somlói galuska (Somlon galuskat)
Tästä valitettavasti jäi ottamatta kuva - ohessa pari netistä poimittua malliksi.
Jälkiruoka muistuttaa pappilan hätävaraa ja sen voi koota vaikkapa isoon kulhoon tai pieniin annosmaljoihin.

Somlon galuskoja varten tarvitaan sokerikakkupohja, mielellään sekä tumma että vaalea, ja ne voi mainiosti ostaa valmiina. Alla oleva ohje on reilun kokoinen ja se riittää oikein hyvin 10:lle.

Jälkiruokaan tarvitaan kakkupohjan ja täytteen lisäksi
2-3 dl kermaa vaahdotettuna
2 dl suklaakastiketta
1 dl rusinoita, jotka liotetaan rommissa (portviini sopii myös hyvin ja alkoholittoman version saa kaupan glögijuomalla)
100 g pähkinärouhetta

Täyte
6 kananmunaa
250g sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl tummaa kaakaota
4-6 rkl maitoa

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota keltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri. Lisää vaahtoon vehnäjauhot, kaakao ja maito.
Vaahdota valkuaiset ja sekoita varovasti keltuaisvaahtoon.
Vaahdota kerma.

Lado ohut kerros pieniä kakkupaloja tarjoiluastiaan, ripottele päälle pähkinärouhetta ja rommirusinoita. Lusikoi päälle täytettä, kermavaahtoa ja suklaakastiketta. Jatka kokoamista kerroksittain. Pane hetkeksi jääkaappiin vetäytymään.
Sopii tarjottavaksi joko sellaisenaan tai tummapaahtoisen kahvin kanssa.

Pataruokien aikaa...

Syyskuun alkupuolella rupesi luita kolottamaan jo siihen malliin, että lääkkeeksi piti tempaista syksyinen pataruoka lohkoperunoiden kera! Aineksiksi kasattiin possun ulkofileétä, porkkanaa, palsternakkaa, sipulia, varsiselleriä, punakaalia, tomaattia ja fenkolia. Mausteiksi laakerinlehteä, tuoretta minttua, pippuria, suolaa ja rosmariinia. Ruskista lihat, ja sitten sekoita kaikki aineet uunivuoassa ja tyrkkää pata ensin 180 C uuniin tunniksi, ja sitten annetaan hautua 150 asteessa 1-2 tuntia.

Perunat vain kuoritaan ja lohkotaan, ripsotellaan sopivasti oliiviöljyä päälle, perään paprikajauhetta, mustaa pippuria ja suolaa, pyöritellään jotta mausteet leviävät tasaisesti, ja 200 C uuniin padan yläpuolelle kiertoilmaan noin puoleksi tunniksi. Tavallisella uunilla ota pata pois ja peitä foliolla, ruoka tekeytyy sopivasti sillä aikaa kun perunat valmistuvat. Eipä syksy pelota näillä pöperöillä.

13.9.2011

Hunajakalaa ja esitzatzikia

Usein saa vähällä vaivalla ja yksinkertaisella reseptillä paljon aikaan. Tässä apuna on käytetty jälleen Raamatun ajan keittokirjaa, jossa reseptit eivät liiallisella kikkailulla ole pilattu, ja maut ovat suoria ja konstailemattomia - plain, simple és finom!




Hunajakalaan tarvitaan (kahdelle):

2 kalafileetä (esim. lohta tai siikaa)
3 rkl oliiviöljyä
hunajaa
sitruunamehua
jauhettua valkopippuria


Sivele fileet runsaasti öljyllä, ja grillaa (tai paista erittäin kuumalla pannulla) molemmin puolin 2–3 minuuttia riippuen fileen paksuudesta. Sitten sudi kalojen pintaan hunajaa, ja grillaa vielä niin että pinta saa hunajasta väriä. Purista päälle sitruunamehua ja viimeistele valkopippurilla ja yrteillä.


Kalan seuraksi sopii mainiosti tämä helposti ja nopeasti valmistettava seos, joka ei ole kovin kaukana kreikkalaisten nykyäänkin tekemästä tzatzikista.

Egyptin kurkkusalaatti:

1 pieni kurkku (myös avomaan kurkku)
1 iso valkosipulinkynsi
1/2 tl suolaa
2 dl maustamatonta jugurttia
1 tl silputtua tuoretta minttua


Kuori kurkku ja kuutioi pieneksi. Murskaa valkosipuli ja sitten sekoita kaikki aineet. Maku on vielä täyteläisempi seuraavana päivänä. Seos sopii hyvin myös leivän päälliseksi.

Hulluja nuo roomalaiset!

...kun osaavat näin hyviä ruokia suunnitella! Roomalainen parsakaali-vuohenjuustokeitto on todellakin niin hyvää, että vannoutunutkaan lihansyöjä ei soppalautaseen sylje kun saa tätä eteensä. Neljään annokseen tätä kielen mukanaan vievää keittoa tarvitset:

2 parsakaalia
1 l kasvis- tai kanalientä
200 g vuohenjuustoa
1-2 kevätsipulia
suolaa, mustapippuria
ripsaus mietoa etikkaa
kuminaa
persilja- tai korianterisilppua tai ruohosipulia


Ensin parsakaali puhdistetaan ja paloitellaan. Kiehauta liemi ja ja laita parsakaalin lohkot sekaan 10 minuutiksi. Paloittele tällä välin vuohenjuusto pieneksi. Ota kattila liedeltä, lisää juusto ja surruuta sauvasekoittimella kunnes kattilassa on samettinen, sileä keitto. Lisää mausteet, sekoita ja koristele pinta sipuli- ja yrttisilpulla.

Keiton lisukkeeksi sopivat erinomaisesti vielä pannulla voissa paahdetut paahtoleipäviipaleet!

12.9.2011

Moussakan isoisoisoisoisoiso jne. isä

Tämä mainio munakoisopannun resepti (neljälle) löytyi Raamatun ajan ruokia -keittokirjasta

3 munakoisoa
vajaa dl vuohen(tuore)juustoa
1/2 dl cheddarjuustoa
2 kananmunaa
1 dl sämpylänmuruja
2 valkosipulinkynttä
4 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa (jos et itketä munakoisoja)
mustapippuria
hieman raastettua cheddarjuustoa
persiljasilppua



















Voit joko paistaa munakoisot kokonaisina 200 asteessa n. 40 minuuttia. Niiden jäähdyttyä kuori ne, poista siemenet ja muhenna haarukalla. Voit myös ensin kuoria ne, leikata pitkittäin viipaleita ja itkettää suikaleet HUOM! hyvin kevyessä suolassa molemmin puolin n. 20 minuutin ajan. Sitten pyyhi talouspaperilla suola hyvin pois. Pistä suikaleet 200 C uuniin noin  puoleksi tunniksi, ja muhenna sitten munakoisot.
Munakoisojen ollessa uunissa hienonna toiseen kulhoon valkosipulit, sämpylä ja vuohenjuusto, sekä raasta cheddar. Lisää vielä 3 rkl oliiviöljyä. Lisää sitten vähän vatkatut kananmunat ja sekoita.
Lopuksi lisää muhennettu munakoiso, sekoita hyvin ja kaada seos uunivuokaan. Lisää pippuri ja, jos et tehnyt munakoisoja itkettämällä, suola. Kaada päälle vielä loput oliiviöljystä ja loppu cheddarraaste (suosittelen vahvaa, pitkään kypsytettyä cheddaria). Paista 200-asteisessa uunissa 50 minuuttia. Koristele persiljalla juuri ennen esillepanoa.
Muista tarkistaa mausteet ennen viimeistä uunitusta - juustojen takia paistoksesta voi tulla äkkisuolaista!

11.9.2011

Sunnuntailounas

Tänään lounaalla saimme syödäksemme uusia kokeiluja.

Perunamuusi on tuttu syksyn ja talven ajan ruoka ja sitä on maustettu milloin yrteillä, milloin sipulilla tai juustolla. Tänään kokeilimme höystää sitä bataatilla. Lopputuloksena syntyi hauskan oranssi, makeaan vivahtava muusi, jota teemme taatusti toistekin.

Jauheliha on myös tuttu raaka-aine ja taikinaan on tullut sekoitettua monenlaisia mausteita ja lisukkeita. Taikina on myös päätynyt pannulle tai pellille useammassa eri muodossa. Mutta mureke on jostain syystä jäänyt aiemmin vain ajatuksen asteelle. Tänään tuokin asia korjattiin ja jauhelihataikina päätyi uunivuokaan pekonihunnulla koristeltuna. Murekkeen kokeiluun innosti lehdestä löytynyt mielenkiintoinen punajuuri-poromurekkeen ohje, josta poimin ideat mausteisiin.
Jatkossa taidan muovailla taikinan suoraan pellille, jotta valmiin murekkeen saa varmemmin ja turvallisemmin tarjoiluvadille; pehmeän lihakakun ujuttaminen vuoasta ehjänä vadille vaati hivenen näpräämistä.

Uuden kastikekirjan innoittamana tarjolla oli myös cumberlandinkastikkeen muunnelma.

Isossa kuvassa mureke matkalla uuniin ja pikkukuvassa valmis paistos

10.9.2011

Täytekakkua ja räpyläjalkoja

Synttäreitä vietin jo viime lauantaina mutta kakkukahvit oli tarjolla vasta tänään.

Halusin pitkästä aikaa tehdä perinteisen kermakakun monen hyydykekakun jälkeen ja löysin hyvältä vaikuttavan täytteen täältä. Rapsakan suklaan vaihdoin pehmeämpään suklaapatukkaan.

Kakkutaikinasta tuli tavanomaista tummempaa ruokosokerin ansiosta (luomu) ja taikinan makukin oli erilanen, täyteläisempi, kuin valkoisella sokerilla leivotun.

Koristeluun hain myös uusia iedoita ja törmäsin sattumalta yhdessä kakkublogissa näyttävään kermakoristeluun, jota halusin kokeilla.

Kuohukerman joukossa on makua ja ryhtiä antamassa lime-valkosuklaarahkaa. Maustettu rahka on sen verran makeaa ettei kermaan tarvitse lisätä sokeria.

Yhdestä lahjapaketista löytyi neljä mustaa muoviräpylää, kuminauhoja, kahvat ja nilkkaremmit... Tarkemmin sanottuna Gymstick Chair Gym Pro -jumppaväline!
Muista paketeista löytyi mm. lahjakortti kampaajalle sekä makuhermoja kutkuttava kastikekirja.































































Tuolijumppatestaus oli hervottoman hauskaa, mutta tuntui jumiutuneissa hartioissa jo muutaman kiskaisun jälkeen. Tuoli kuminauhoineen sai oman paikan ja jäi odottamaan seuraavia treenikertoja, sen verran mielenkiintoinen ja hauska se on.




Kakku tuli syötyä lähes kokonaan, päivä kulki hiljaksiin kohti iltaa ja panimme saunan lämpiämään tuttuun lauantaiseen tapaan.
























3.9.2011

Sotilaallista kulttuuria

Tuusulan kunta & Tuusula-Seura järjestivät tänään Sotilaallisen kulttuurikierroksen, jota mainostettiin kuluvalla viikolla paikallislehdessä. Juttu vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että ilmoittauduimme retkelle mukaan.

Kierroksen aikana käytiin läpi kunnan varhaisia vaiheita sotilaskulttuurin näkökulmasta sen perustamisesta alkaen. Reitti kierteli Ruotsinkylästä Rusutjärvelle ja Järvenpään Nummenkylän kautta Ranta- ja Kirkkotielle.
Väkeä oli retkellä reilusti, lähes kaksi täysinäistä bussia kahden oppaan johdolla.

Paljon tuli uutta tietoa ja jotain oli tuttuakin. Aikamoinen historia kunnalla on takanaan ja paljon siitä on onneksi säilynyt. Taas tulee katseltua kotiseutua uusin silmin.

Kotiseutupolun esittely